Elämässäsi lapset, perhe ja koko perheen hyvinvointi ovat tärkeitä arvoja, mutta aikasi menee työntekoon, arjen pyörittämiseen ja elämästä selviämiseen. Kuulostaako tutulta?

Tätä oli minun elämäni vielä 6-7 vuotta sitten ja nyt haluan jakaa jotain oppeja omasta hyvinvointi-matkastani, jotta sinä voisit välttää burnoutin ja jotta voit välttää ne virheet mitä minä tein. Oman elämän hallinta ja itsesi priorisointi ei ole aina helppoa, mutta kun onnistut siinä, tulet olemaan ikuisesti kiitollinen itsellesi, että otit tarvittavat askelet kohti sitä.

Ruuhkavuodet ja uraäiti

Vielä 6-7 vuotta sitten tein 12-13h tuntista työpäivää pitkine matkoineen, pesin hampaat irvessä lasten kuravaatteet lähes joka yö ja pakkasin lapsille päiväkotireput seuraavaa päivää varten. Tiskit oli ”pakko laittaa” kun muu perhe jo nukkui ja itsekin meinasin sammua pystyyn. ”Pakko” kuitenkin oli (tai näin silloin ajattelin). Asetin kaikkien muiden tarpeet omieni edelle.

Työstä muutama sana tähän…

Töissä tavoittelin enemmän menestystä, lisää vastuuta ja parempia tuloksia. Ja niitä savutinkin. Ajattelin, että sitten kun minulla on kaiken maailman titteleitä, hyvä palkka ja useita toplista palkintoja, sitten minua rakastetaan ja minusta tykätään…

Kun 2016 supersuorittajana paloin täysin loppuun silloisessa esimiestehtävässä ja uupumus sairastutti minut myös fyysisesti. Tiesin, että jotain on muututtava: minun on muututtava ja toimintatapojeni on muututtava.

Merkkejä siitä, että oma elämä ei ole hallinnassa

  • vaikka elämäni ennen burnouttia näytti päällepäin hyvältä, oloni oli
    tyhjä ja aina vähän väsynyt
  • en osannut aidosti nauttia siitä, mitä minulla oli.
  • kaipaisin merkityksellisyyden tunnetta
  • haaveilin omasta ajasta, harrastuksista, ystävien tapaamisesta
  • halusin tuntea oloni energiseksi ja naisellisesti hehkuvaksi

Vastuun ottaminen omasta elämästäni palautti hallinnan takaisin

Kun itkin kippurassa kipuja olohuoneen lattialla ja katsoin leikkiviä lapsiani, päätin, että parannun! Päätin, että alan nauttimaan elämästäni hehkuvana ja elinvoimaisena ja että jatkossa teen vain merkityksellisiä asioita.
Ravitseva ruoka avainasemassa toipumiselle Ensin ravitsevasta ruuasta tuli minun pelastusrengas. Imin itseeni kaikenlaista tietoa ravinnon mahdollisista vaikutuksista, aloin kokeilemaan, mikä sopii minulle. Aloitin mehustuksen ja lisäsin paljon erivärisiä kasviksia lautaselleni. Mitä enemmän värejä otin mukaan keittiöön, sitä enemmän
värejä alkoi palamaan myös elämääni.

Rentoutumisesta ja palautumisesta tuli tärkeitä Kuormituksen jälkeinen palautuminen oli edelleen hidasta, joten kouluttauduin rentoutusohjaajaksi, jotta saisin keinoja rauhoittaa keho ja mieli. Ja keinoja löytyi. Yhtäkkiä huomasin, että samat vinkit toimii myös minun puolisolle ja ystäville ja kaikille muillekin!

Opin tunnistamaan tunnelukot, jotka rajoittivat elämääni

Mitä enemmän tietoiseksi tulin itsestäni, sitä paremmin tunnistin omat tunnelukot. Hylkäämisen tunnelukko ja syyllisyyden tunnelukko olivat kaikista tiukemmassa ja niitä olen saanut työstää monin keinoin. Tämä on kuitenkin ollut kaiken arvoinen.

Matka health coachiksi ja elinvoimavalmentajaksi

Jotta pystyisin huomioimaan itseeni vielä kokonaisvaltaisemmin, kouluttauduin Health Coachiksi. (Se on vähän niin kuin life coach, joka huomioi kokonaisvaltaisesti kaikki hyvinvoinnin osa-alueet kuten elintavat, ihmissuhteet, työn, rahan, merkityksellisyyden tunteen, jne. Ja koska kukaan meistä ei ole pelkkä uraa tai pelkkä ravintoa tai liikuntaa, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen, tästä tuli mulle valtameren kokoinen syväsukellus vielä syvempään yhteyteen itseeni).

Oli todella vaikuttava ensin itse testata eri menetelmiä, harjoituksia ja työkaluja itselläni. Voit kuvitella sen wau-huudon, kun huomasin, että nämä todellakin toimii!

Unelma Elämästä todellisuutta

Nykyään pidän huolen siitä, että omat tarpeeni ovat aina ensin täytetty, koska näin pystyn olemaan paremmin läsnä perheelleni sekä asiakkailleni.

Vaikka tämä on ehkä kliseistä, nyt tiedän, että vain silloin kun omat tarpeeni ovat täytettyjä, mulla on annettavaa myös muille.

Nyt 5 vuotta myöhemmin:

  • Saan tehdä töitä intohimoni parissa: toimin holistisena health coachina ja autan väsyneitä ja puoli tyhjään oloon kyllästyneitä naisia tuntemaan itseensä elämänsä kuningattareksi. 
  • Valitsen omat työaikani ja asiakkaani, joten pystyn huolehtimaan siitä, että minulla on tarpeeksi aikaa itselleni, palautumiselle, ulkoilulle tai vaikkapa lounastreffeille puolisoni kanssa. 
  • Olen paremmin läsnä perheelleni, heittäydyn, nauran ja nautin yhteisestä ajastamme.
  • Näytän paljon nuoremmalta kuin 5 vuotta sitten.
  • Osaan nauttia elämästäni silloinkin, kun eteen tulee haastavampia hetkiä.

Paras aika aloittaa on nyt!

Sinun ei tarvitse sairastua tai kokea uupumusta ennen kuin alat asettaa itsesi tärkeysjärjestyksessä kärkipaikalle.

NYT on paras aika panostaa omaan itseesi. Ei eilen, ei huomenna eikä sitten kun, vaan NYT.

Mistä aloittaa muutos elinvoimaisempaan elämään?

Jotta sinä voit nauttia hyvästä energisestä olosta, iloita ja kulkea juuri sinulle tarkoitettua polkua – olen täällä sinua varten!
 
Annan mielelläni kaiken kokemukseni, oppini ja työkaluni sinun tueksi.
 
Laita rohkeasti viestiä ja varaa maksuton konsultaatio kanssani ja jutellaan siitä, mikä on estänyt sinua tähän asti onnistumasta sekä kirkastetaan yhdessä visiosi, mitä kohti olet menossa. Mikäli tämän jälkeen olemme molemmat sitä mieltä, että coaching on se silta tavoitteeseen, kerron tarkemmin, miten halutessaan pääset aloittamaan asiakkaanani.

Minä pystyin siihen, joten sinäkin pystyt siihen!